Oppilasurheilutoiminta

OPPILASURHEILUN VUOSIKALENTERI

Alla koko vuoden oppilasurheilukalenteri.  Kalenterissa olevien kilpailujen lisäksi tarjolla on monenlaisia eri yhteistyökumppaneiden kanssa järjestettäviä tapahtumia, joissa ei kamppailla sijoituksista. Seuraa kalenterin alla olevaa Tulevia tapahtumia-osiota. Sinne tulee  aikajärjestyksessä tarkemmat tiedot tapahtumista ilmoittautumislinkkeineen. Oppilasurheilutapahtumien tavoitteena on ensisijaisesti tarjota oppilaille kokemuksia erilaisista liikuntatapahtumista ”pilke silmäkulmassa” eikä niinkään ”ryppyotsainen veren maku suussa”- hengessä. Oppilasurheilutapahtumissa otetaan valokuvia. Joitain kuvia käytetään kaupungin sosiaalisessa mediassa.  Yksilölajien lähtölistat ja tulosluettelot ovat lisäksi nähtävissä seurojen sivuilla Tiedotattehan tästä huoltajia.

Tampereen oppilasurheilutapahtumat toimivat samalla karsintoina KLL:n kilpailuihin.  Yksilölajeihin ilmoittaudutaan koulukohtaisesti, paitsi suunnistuksen hoitaa KOOVEE. Kaupunki maksaa yksilölajien starttimaksut, kun laskutusosoite on kirjattu ilmoittautumisen yhteydessä. Maksuja EI saa takaisin jälkikäteen. Kysy tarkempia ohjeita lupaliikkuajaharrastaa@tampere.fi. Oppilasurheilutapatumamme ovat  KLL:n Tampereen alueen toimintaa Mansen tvistillä.

HUOM! COVID-19 tilanteesta johtuen isoja massatapahtumia  ei järjestetä lukuvuonna  20-21 sisätiloissa.  Seuraa tilannetta tältä sivulta.

TAPAHTUMA AIKA JÄRJESTÄJÄ PAIKKA
YU, 3-6 lk 15.-16.9. Pyrintö Ratina
Suunnistusviikot vkot 39-40 seurat metsät/puistot
Power Mover videokisa 8.10. mennessä KLL VIDEO
Suunnistus 1-9 lk 8.10. KOOVEE Suolijärvi
Koripallo 7-9 lk PERUTTU Pyrintö
Mailapeliturnaus 3.-4.lk PERUTTU MP-hanke
Joukkuevoimistelu 1-6 lk PERUTTU Sisu
Salibandy 3-9 lk PERUTTU KOOVEE
Parkourpäivä  1-9 lk järjestetään  yhden koulun tapahtumana pidetty Parkourakatemia KSC
Pöytätennis 7-9 lk PERUTTU KSC KSC
Lumilajit liikuttavat PERUTTU hiihtoliitto/ seurat Kauppi
Futsal 5-8 lk PERUTTU Ilves KSC
e-sport 7-9 lk 17.-18.2 Ahlman koti / etä
Amazing race 5-9lk, Järjestetään yhden koulun tapahtumanan 18.2. tai svovittavana aikana KSC KSC
Hiihto 3-9 lk 24.2. Pyrintö /THS Kauppi
Ice skating tour/
Pipalätkäturnaus 7-9 lk järjestetään erikseen yhden koulun turnauksena  sovittavana ajankohtana
25./26.2. Tappara koulukatu
Lentopallo 7-9 lk 16.-17.3. Isku Tesoma
Power Mover 1-9 lk 7.4. DanceDaily KSC
Jalkapallo 1-9 lk 20.-23.4. Ilves Kauppi
Para School Day -viikko 26.-28.4. Paralympiakomitea KSC
PirkkaStreetBasket 3-6 lk toukokuu seurat Ratina
Hese-kisa 5-6lk 8. ja 15.5 Pyrintö Pyynikki
Pesäpallo 1-9 lk 19.-20.5 Manse PP Kauppi

TULEVAT TAPAHTUMAT:

Oppilasurheilutapahtumissa otetaan valokuvia. Joitain kuvia käytetään kaupungin sosiaalisessa mediassa. Yksilölajien lähtölistat ja tulosluettelot ovat lisäksi nähtävissä julkisesti järjestävien seurojen sivuilla. Tiedotattehan tästä huoltajia.


 Yläkoulujen  esports -turnaus 17. – 18.2.2021

Jokaisesta koulusta voin osallistua yksi  kuuden hengen joukkue.
Joukkueen kaikkien pelaajien tulee olla samasta koulusta 7.-9. luokista.
Turnaukseen otetaan mukaan maksimissaan 16 joukkuetta.

Pelinä on Overwatch.  Osallistujat tarvitsevat kyseisen pelin itselleen osallistuakseen turnaukseen.

Aikataulu:
Turnauksen kaikki pelit finaalia lukuunottamatta pelataan omalla tietokoneella kotoa käsin 17.2.
Turnaus alkaa klo 8:30 ja kestää noin klo 16 asti.

Finaali pelataan 18.2. Ahlmanin koulun esports -tiloissa, Hallilantie 24, C4-rakennus.
Finaali alkaa klo 10:00. Finaali voidaan joutua siirtämään kotona pelattavaksi, jos tautitilanne sitä vaatii.

Tarkka aikataulu julkaistaan, kun ilmoittautuminen on loppunut, viimeistään kahta viikkoa ennen turnausta.

Ilmoittautuminen 27.1.21 mennessä sähköpostilla jari.yltava@ahlman.fi

Lisätiedot 

Turnauksen järjestää Ahlmanin esports -linja


Power Mover 7.4.2021, KSC

 Kisan 2021 teemana on Power Mover -Disco!

Kisaan ilmoittaudutaan lähettämällä kisaesityksestä video 24.3.2021 mennessä. Tarvittaessa suoritetaan videoiden perusteella karsinta, jos ilmoittautuneita on paljon.

Power Mover – Oman tanssin kilpailussa nuoret suunnittelevat itse esityksensä. Alaluokkien esityksissä opettaja saa osallistua ryhmän ohjaukseen. Tanssin on oltava uusi, mutta sitä voidaan esittää ennen kisaa koulun omissa tapahtumissa. Suunnittele luovasti ideoiden Disco-teemalla oma koreografia ja valitse siihen sopiva musiikki. Tanssijoiden tulee olla samasta koulusta.

Kilpailun sarjat ovat seuraavat:

A – Alakoulun (1.-6.lk) isot ryhmät (7-24 tanssijaa) ja pienryhmät (3-6 tanssijaa)
B – Yläkoulun (7.-9.lk) isot ryhmät (7-24 tanssijaa) ja pienryhmät (3-6 tanssijaa)

lisätiedot


Hese-kisat -21

piirikisa 11.5. ja finaali 18.5. Pyynikin urheilukentällä

  •  30.11. mennessä ilmoittautuneiden kesken arvotaan kaksi Hese-treeniä
    Hese-treenit toteuttavat Hese-kummit aituri Elmo Lakka ja kestävyysjuoksija Camilla  Richardsson
  • ilmoittautuminen www.yleisurheilurekisteri.fi palvelutunnuksella HESE2021
  • lisätietoja

Mahdolllisesta toisenlaisesta piirikisatoteutuksesta päätetään tammikuussa, mutta siihenkin on sama ilmoittautumislinkki kuin yllä.


MENNEET TAPAHTUMAT:

Suunnistus 8.10.    

Yli 300 innokasta koululaissuunnistajaa kisasivat yksilö- ja parisarjoissa hienona syyspäivänä Suolijärven maastossa. Kisoissa oli ensimmäitä kertaa mukana myös 1-2 luokan oppilaita! Valtava laina-emitien tarve kertoi siitä, että mukana oli iso joukko myös oppilaita, jotka eivät lajia harrasta. Yhtään suoritusta ei kisoissa myöskään hylätty vaan puuttuvasta leimasta annettiin 5 min aikasakko. Kisat järjesti KOOVEE.

Tulokset


3.-6 lk Yleisurheilukisat Ratinassa 15.-16.9.2020

Kisoihin osallistui yhteensä 870 oppilasta 27 koulusta. Lajisuorituksia tuli yhteensä 1054. Kisat järjesti Pyrintö

Tulokset


LENTOPALLO YLÄKOULUILLE 10.-11.3. TESOMAN PALLOILUHALLI

  • tytöt   7 joukkuetta, Kämmenniemi mestariksi
  • pojat  8 joukkuetta, Wivi Lönn mestariksi

JOUKKUEVOIMISTELU ALAKOULUILLE  11.3.  IKURI

Mukana oli 7 joukkuetta.

Voittajaksi voimisteli Tesoman koulun 6. lk. Erityismaininnat Harjun koulun 2CD ja Tesoman koulun 6. lk


HIIHTOKISAT  19.2. KAUPISSA

Finlandiahiihto ja Pirkanhiihto peruttiin, mutta Tampereen koulujen hiihtokisat käytiin talveen nähden hyvissä olosuhteissa. Kiitos liikuntapalveluille latujen kunnossapidosta!

Hiihtämässä oli  hieman reilu 150 oppilasta.

ALAKOULUJEN TULOKSET

YLÄKOULUJEN TULOKSET

Kisat järjesti Tampereen Pyrintö yhdessä Tampereen hiihtoseuran kanssa.


NINJA TAMPERE kisattiin 12.2.  Kauppi Sport centerillä.

Mukana oli kymmenen 3.-6- luokan tytöistä ja pojista koottua 16 henkistä joukkuetta. Joukkueet suorittivat 10 erilaista tietoa, taitoa, yhteistyökykyä, älyä, motoriikkaa ja fysiikkakin testaavaa rastitehtävää ympäri KSC:tä. Tehtävät olivat Vuoreksen koulun 8. lk valinnaisliikuntakursssin  suunnittelemia. Kurssin oppilaat myös vetivät pisteet. 

Pienen alkuhärdellin jälkeen homma toimi hienosti ja tämän monenlaisia taitoja vaativat kisan kärkikolmikkoon nousivat:

  1. Vuoreksen koulu 2
  2. Juhannuskylä Ninjat
  3. Kaukajärven koulu

FUTSAL- turnaukset  pelattiin temmi-helmilkuussa Kauppi Sports Centerissä ja ”Pirkkahallilla”.

Turnaukset liikuttivat yhteensä n. 600 oppilasta!

Tytöt
5-6 lk  Turnauksessa 12 joukkuetta, voittaja Koivisto
7-8 lk  Turnauksessa 9 joukkuetta, voitto Sampoon

Pojat
5-6 lk  Turnauksessa 19 joukkuetta, voitto Sampoon.
7-8 lk  Turnauksessa 10 joukkuetta, voittajaksi selvityi Sampo

Alakoulujen voittajat lopputurnaukseen.

Turnaukset järjesti Palloliitto


TAMPEREEN KOULUJEN ESPORT TURNAUS 

pelattiin 22.-23.1.  Turnauksen peli oli Overwatch, jota pelataan kuuden hengen joukkueissa.  Finaali pelattiin  Monitoimitalo 13 eSports -tilassa. Finaalia seurasi streamin kautta parhaimmillan 80 katsojaa.

Historian ensimmäinen esport turnaus keräsi 10 joukkuetta joitsta finaalissa pelasivat Hatanpää ja Kaarila. Hatanpää voitti finaaliturnauksen erin 2-0.

Turnauksen järjesti Ahlmanin esports linja ja finaalipaikan tarjosi kaupungin nuorisopalvelut.


CLASSIC-STEELERS ja OTTELUN VÄLIAJOILLA 3-4. lk POIKIEN  FINAALIPELI  24.1.

Poikien mestariksi kamppaili Tesoma, mutta hieno tapahtuma toi voittajafiiliksen ihan kaikille!

 

KOULUJENVÄLINEN SALIBANDYTURNAUS KAUPPI SPORTS CENTERISSÄ 25.-28.11.

Pelaamassa oli yhteensä 95 joukkuetta! Voittajat alla

  • Ma 25.11. Pojat yläkoulu   Sampo
  • Ti 26.11. Tytöt yläkoulu     Sampo
  • Ke 27.11. 3-4 -luokkalaiset tytöt ja pojat,
  • To 28.11. 5-6 -luokkalaiset pojat
  • Pe 29.11  5-6 -luokkalaiset tytöt

Turnauksen kutsukirje.

Tiedustelut: jesse.hakovirta@scclassic.com

puh. 040557 1265


MAILAPELITURNAUS 3-4 lk  24.10.

Päivän aikana pelattiin joukkueittain  lyhyet turnaukset sulkapallossa, tenniksessä , pöytätenniksessä ja squashissa. Oppilaita oli paikalla 150 pelaajaa ja lisäksi 30 oppilasta erilaisissa tehtävissä. Turnauksen kolmen kärki:

  1. Delfiinit, Vuores
  2. Apinat, Atala
  3. Kilpikonnat, Vuores

YLÄKOULUJEN KORIPALLOTURNAUS KAUPPI SPORTS CENTERISSÄ 22.10.

Tampereen yläkoulujen koripalloturnaus pelattiin Kauppi Sports Centerissä 22.10.

Poikien turnaus pelattiin 7 joukkueen  ja tyttöjen turnaus 5 joukkueen voimin. Pelaajia oli yhteensä paikalla n. 150.

Poikien mestaruuden nappasi Juhannuskylä ja tyttöjen mestaruuden Sampo.


TAMPEREEN KOULUJEN SUUNNISTUSMESTARUUSKILPAILUT KAUPISSA 10.10.

Perinteikäs Tampereen koulujen suunnistusmestaruuskilpailut käytiin Kaupissa 10.10. Kaupissa.  Osallistujia oli ennätykselliset 424!
TULOKSET


Koulujen suunnistusviikot 2019

Koulujen suunnistusviikot olivat tänä vuonna viikoilla 39 ja 40, mutta useimmat rastit löytyivät metsästä  syyslomaan asti. Kiitos suunnistusseuroille taas upeasta työstä!


 RAUHAN TURNAUS  – JALKAPALLOTURNAUS 20.9.

Rauhan turnaus pelattiin Kaupin urheilukenttällä 20.9. Turnaus pelattiin paikanpäällä tehdyillä sekajoukkueilla. Täten joukkuelaiset eivät välttämättä tunne kaikki toisiaan ennestään vaan tutustuminen tapahtuu joukkueiden pelatessa ja hitsautuessa yhteen jalkapallon merkeissä.

Kutsukirje.


ALAKOULUN YLEISURHEILUKISAT RATINAN STADIONILLA 17.-18.9.

Pyrintö järjesti Tampereella alalkoulujen yleisurheilukisat 3-4 luokan tytöille ja pojille 17.9. ja 5-6 luokan tytöille ja pojille 18.9.

TULOKSET


 

YLÄKOULUN JALKAPALLOTURNAUS KAUPIN JALKAPALLOKENTILLÄ 4.-5.9.

Ilveksen jalkapallojaosto järjesti koulujen välisen turnauksen 7-9 luokkalaisille. Turnaus toimi myös karsintana valtakunnalliseen yläkoulujen lopputurnaukseen. Tyttöjen turnaus pelattiin 4.9. ja poikien 5.9.

Tyttöjen turnauksen voitti Sammon koulu ja poikien turnauksen voitti Sammon koulu.

Turnauksen noudatetaan koululiikuntaliiton turnaussääntöjä


 

Aamulehden viestikarnevaalit

Aamulehden viestikarnevaalit juostiin 3.9.

 

Pirkka Street Basket Ratinan kauppakeskuksen aukio 30.8.

Pirkka Street Basket 2019 tarjosi 30.8. ikimuistoisen koulupäivän alakoulun 1.-6. -luokkalaisille katukoriksen parissa!

Lisätietoa